Yhteenveto kausi 2015

Kaksi vuotta sitten aloitin tähän vuoteen tähdänneen KK2015 projektin, jossa asetin kestävyysurheiluharrastukselleni harjoituksellisia ja kilpailullisia tavoitteita. Vuosi 2014 sujui pääosin suunnitelman ja tavoitteiden mukaisesti ja lähtökohdat projektin jälkimmäiseen puoliskoon olivat hyvät. Vuodesta 2015 tuli kokonaisuudessaan paha pettymys. Tässä ytimekäs yhteenveto vuodesta 2015, koko projektista ja vähän pohdintaa mitä jatkossa tapahtuu.

Lue lisää…

Yhteenveto kausi 2014

Vuosi sitten asetin itselleni kahden vuoden tavoitteellisen projektin. Nyt tämä projekti on puolivälissä, ja on aika katsoa miten ensimmäinen puolikas sujui. Suunnitelmallisen harjoittelun rytmiin en lähtenyt tyhjältä pöydältä, vaan pohjalla oli ihan normaali aktiivinen liikunnan harrastus. Juoksin, pyöräilin, hiihdin yms. silloin kun huvitti, mutten suunnitellut harjoituksia tai pitänyt harjoituspäiväkirjaa. Edellisestä tavoitteellisemmasta juoksuun keskittyneestä harjoittelu- ja kilpailujaksosta oli kulunut jo 6-7 vuotta.

Lue lisää…

Yhteenveto kaudesta 2005-2006

Vuoden viimeisenä päivänä on viimeinkin syytä tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta ja erityisesti nyt kestävyysjuoksuharrastuksen osalta.

Harjoituskausi alkaa viikosta 40 ja päättyy viikkoon 39. Edellinen kausi alkoi vaikeissa merkeissä. Vain viikko kesän 2005 ainoan onnistuneen kilpailun jälkeen iski mystinen sairaus, joka diagnosoitiin oikein (eli vaikeaksi närästykseksi) vasta vuoden vaihteen paikkeilla. Harjoituskaudesta lähes kolme kuukautta meni siis vaihtelevasti toipilaisuuden ja terveyden välimaastossa häilyen, välillä onneksi juoksukilometrien haaliminenkin onnistui. Varsinaisen harjoittelun makuun pääsin vasta tammikuusta lähtien. Kun terveys mahdollisti juoksemisen, niin ahminkin innokkaasti kilometrejä Muuramen mainiossa maastossa. Polvi ja pohjekipu oli kiusana muttei aiheuttanut pitkiä taukoja harjoitteluun. Maanantaiset Tyrväisen Hannun ohjeistamat hallitreenit Teijon, Larin ja Robertin kanssa pitivät vauhti- ja kimmoisuusominaisuuksia yllä sekä antoivat aimo annoksen motivaatiota. Yhteensä kilometrejä vuodelle 2853 eli keskimäärin 55 kilometriä jokaiselle viikolle. Yli 100km juoksua

Kausi 2007 on alkanut hyvin samantapaisissa merkeissä kuin edellinenkin. Jälleen on muutaman hyvän viikon vastapainoksi ollut sairasteluja enemmän kuin tarpeeksi. Julkaistavia tavoitteita ei juurikaan ensi vuodelle juoksun suhteen ole. Jos talon rakentamisen, perheen ja työn ohella jonkin verran ehtii ja jaksaa juosta, hyvä niin. Sen verran harjoittelua edellisvuodesta olen muuttanut, että sykemittarin käytön olen hylännyt sekä pyrin tekemään lähes kaikki lenkit reippaalla vauhdilla. Vaikka nyt harjoituskaudesta on takana jo vajaa puolet eikä tekemisen makuun ole juuri päässyt, niin uskon silti tällaisella harrastelutasolla jo kolmen kuukauden ehjän harjoittelujakson avulla päästävän kohtuulliseen vauhtiin. Ja mikä parasta jalat ovat ainakin rautaisessa kunnossa eikä mitään vammoja ole. Päätetään yhteenveto viimevuotiseen tapaan siihen, että tästä homma jatkuu eteenpäin. Aikaahan on vielä vuosia ennen kuin ikäkausisarjat taas ovat edessä.