30.6.2018 Tahko Mtb, 60km, Nilsiä

Yllätin itseni tänä vuonna lähtemällä taas muutaman välivuoden jälkeen Tahkolle. Vuoden 2015 kuraseikkailun jälkeen jäi sellainen tunne, ettei Tahkoa enää tarvitse lähteä ajamaan, mutta mieli kääntyi, kun Tahkolle ensimmäistä kertaa suuntaava kaveri kysyi mukaan. Jälleen oli melkoisen kurainen keli, mutta kun en ajanut aikatavoitteet mielessä, niin reissusta jäi ihan positiivinen jälkimaku.

Lue lisää…

6.8.2016 Jämi84 Mtb, Jämijärvi

Tämän vuoden Jämi84 kisaan lähtiessä kunto ei ollut parin aikaisemman vuoden tasolla, joten yritin teroittaa itselleni rauhallisen aloituksen tärkeyttä. Puolessa välissä Vatulan huollossa alkaneet reisikrampit yllättivät ja loppumatka meni lähinnä itsekseen ajellessa. Siinä oli sitten 40 kilometriä aikaa miettiä, että kestävyysurheilussa saattaa harjoittelun ja kisavauhdin välillä olla jonkinlainen yhteys.

Lue lisää…

6.9.2015 Tähtisadeajot, Jyväskylä, 60km

Tähtisadeajoihin en vielä kertaakaan ole päässyt osallistumaan, joten nyt on tämäkin tapahtuma koettu. Ja pelkkää positiivista sanottavaa on kilpailusta. Mitään kummempaa valmistautumista en kisaan tehnyt, eikä odotuksiakaan ollut. Kisa oli tiukkaa kaahausta alusta alkaen. Harmittavasti oma loppurypistys jäi vajaaksi, kun kaaduin vähän ennen toisen kierroksen huoltopistettä. Krampit aktivoituivat ja maaliin piti ajella vähän rauhallisemmin.

Lue lisää…

29.8.2015 Mtb Green Race XCM, Taivassalo, 60km

Toinen kerta Taivassalossa. Viime vuonna reitin teknisyys yllätti ja jalkautumisia tuli turhan monessa paikassa. Tästä huolimatta pidin reitistä kovasti. Vuodessa olin onnistunut kehittämään teknistä ajotaitoa sen verran, ettei reitiltä enää ajamattomia paikkoja löytynyt. Vauhti vain oli vielä vaatimatonta, mutta tätä pitää kehittää ensi vuotta varten, jolloin Taivassalossa ajetaan maratonin SM-kisat.

Lue lisää…

1.8.2015 Jämi84 Mtb, Jämijärvi

Neljäs kerta Jämi 84 Mtb kisassa. Tämä oli kisa, joka on ollut mielessä jo pari vuotta. Odotukset olivat huonosti sujuneen alkukesän jälkeen vähän maltillisemmat kuin alkuperäiset tavoitteet. Tiukka kisaaminen päättyi viimeistään vähän ennen puolimatkaa rengasrikkoon. Lopputulos oli pettymys, mutta ajatukset alkavat kääntyä jo vahvasti tulevaan.

Lue lisää…