17.9.2016, Finlandia Marathon, Jyväskylä, 1/2 marathon

Jämi84:n jälkeen iski täydellinen kyllästyminen maastopyöräilyä kohtaan. Pyörä on ollut koskematta varastossa ja harjoituksia olen tehnyt juosten fiiliksen mukaan ilman kummempaa suunnitelmaa. Finlandia-marathonin puolikkaalle ilmoittautumisen jälkeen olen tehnyt muutaman lyhyehkön VK treenin, joten jonkinlainen ennakkokäsitys juoksukunnosta oli olemassa. Lopputulos oli harjoittelun mukainen, mutta päkiäkipu teki jälkimmäisestä kympistä ikävän kokemuksen.

Juoksusuunnitelma ei ollut sen kummempi kuin että rauhallisesti liikkeelle. Tavoite oli, että missään tapauksessa ekalla vitosella ei saa juosta jalkoja alta. Vitonen taittuikin suhteellinen mukavasti 4.05-4.15 kilometrivauhtia. Kahdeksannella kilometrillä alkoi päkiäkipu ja vauhti oli sittenkin ollut aavistuksen kovaa VK kuntotasoon nähden. Totesin, että mieluummin yritän juosta hyvällä fiiliksellä matkan loppuun ja himmasin vauhtia. Kympin väliaika oli 42.13. Jälkimmäinen kymppi alkoi olla aika ikävää taistelua päkiäkivun kanssa ja vähällä oli, etten keskeyttänyt kuokkalan sillan juomapisteellä. Kilometrivauhti tipahti 4.30-4.40 paikkeille ja juoksijoita lappasi ohi, mutta tämä ei nyt tällä kertaa varsinaisesti harmittanut. Matka maaliin oli sinnittelyä kilometristä toiseen.

Päkiäkipu aiheutuu Mortonin varpaasta. Olen tähän yrittänyt löytää helpotusta mutta toistaiseksi tuloksetta. Jalka kestää tyypillisesti noin 8-10km juoksun, jonka jälkeen nivel ylikuormittuu ja hermokipu iskee. Tällä kertaa kokeilin oikean jalan teippausta tämän ohjeen mukaisesti, mutta ei auttanut. Kivun alkaessa kimmoisaa päkiäaskelta ei pysty hyödyntämään normaalisti, joten juoksutyyli muuttuu ja vauhti tipahtaa tämän seurauksena. Ilmeisesti näitä vaivoja on onnistuneesti saatu pohjallisilla lievitettyä, joten täytyy käydä ortopedin konsultaatiossa. Muilta osin jalat ovat nyt rullailujen ansiosta hyvässä kunnossa ja syksyn ensimmäisten juoksulenkkien aikaan vaivanneet pohjekivut ovat poissa. Juokseminen tuntuu nautittavalta silloin kun sitä saa tehdä ilman kipuja.

Hieno tapahtuman kaikin puolin jälleen kerran ja juoksijoita on mukava määrä. Digia sponsoroi osallistumisen, mikä on hieno osoitus liikkumiseen kannustavasta yrityskulttuurista.

Finlandia-marathonin tulokset vuosien varrelta:

  • 2007 1.27.52
  • 2009 1.36.12
  • 2010 Keskeytys
  • 2013 1.36.27
  • 2014 1.31.52
  • 2016 1.32.41