6.8.2016 Jämi84 Mtb, Jämijärvi

Tämän vuoden Jämi84 kisaan lähtiessä kunto ei ollut parin aikaisemman vuoden tasolla, joten yritin teroittaa itselleni rauhallisen aloituksen tärkeyttä. Puolessa välissä Vatulan huollossa alkaneet reisikrampit yllättivät ja loppumatka meni lähinnä itsekseen ajellessa. Siinä oli sitten 40 kilometriä aikaa miettiä, että kestävyysurheilussa saattaa harjoittelun ja kisavauhdin välillä olla jonkinlainen yhteys.

Syksyn, talven ja kevään aikana harjoittelu ei ole kiinnostanut motivaatio-ongelmien takia, eikä kesällä ole tullut harjoiteltua senkään vertaa. Sen verran ylläpitävää treeniä olen tehnyt, että se on vähän hidastanut kuntotason romahtamista. Viikko ennen kisaa kävin tekemässä yhden kovemman VK treenin ja se ei hyvää luvannut. Yhteenkään mtb-kisaan en ole viitsinyt tänä vuonna lähteä, mutta kun Jämiltä oma maastopyöräilyinnostus muutama vuosi sitten alkoi, niin tätä tapahtumaa ei vain voi jättää väliin. Ja mukavahan Jämille on aina saapua, sillä kaikki järjestelyt on auton paikoituksesta alkaen hoidettu hyvin.

Lähtöjärjestelyjä oli jälleen vähän säädetty. Noin kolmenkymmenen ajajan eliitti-ryhmä lähti ensin, naiset 10min eliitin perään ja sitten muut sarjat. Itse lähdin kolmannesta erästä, joka sopi oikein mainiosti. Lentokentän jälkeisellä leveällä latupohjalla kaikilla tuntui olevan menohaluja ja porukan ajolinjat olivat välillä vähän levottomia lätäköitä väistellessä. Ensimmäisellä polkupätkillä yritin vain ottaa hätäilemättä. Tämän lähdön kärkiporukka oli tähän mennessä vetänyt jo jonkin verran kaulaa, mutta Pirttijärven tiepätkän jälkeen pehmeälle latupohjalle käännyttäessä olin seuraavassa hyvässä porukassa mukana. Jämi-areenan huollossa tuntuma oli vielä ihan ok. Eikä aikakaan ollut viime vuoteen verrattuna kuin minuutin hitaampi, tosin silloin eliittiporukan perässä ajettuna vauhdinjako oli todella epätasaista. Hyvässä muistissa myös oli sen seurauksena tullut katkeaminen Jämin huollon jälkeisessä nousussa, ja nyt siitä ei ollut pelkoa.

Jämiltä Jylliin taittui hyvässä porukassa vaikeuksitta, mutta Jyllin jälkeisellä tieosuudella vauhti alkoi tuntua. Kun tieltä käännyttiin polkupätkälle, tiesin etten tule kestämään tätä vauhtia. Pohkeet ja reidet alkoivat varoitella krampeista, joten Vatulan huollossa jouduin antamaan periksi ja jäin ajelemaan yksin. Seuraavan kympin ajan pystyin välillä ajamaan suhteellisen normaalisti ja sitten oli taas himmattava pyörittelemään rauhassa. Vasun huoltoon tullessa olin pienen porukan mukana. Tässä huollossa en ollut ainoa, jolle tuli yllätyksenä, ettei sieltä saanutkaan vaihtopulloa (tämä oli mainittu huoltopiste-infossa), joten edessä aukeaville maantiepätkille piti lähteä ilman juomaa. Jäljellä oli 40 kilometriä, ja ensimmäiseen pieneen ylämäkeen reidet kramppasivat ja oli pakko jäädä porukasta.

Olen aikaisemmin pitänyt näistä loppupätkien vauhdikkaista tieosuuksista, mutta nyt kun seurana olivat vain krampit, niin ainoa ajatus oli se, että tämä ei tule toistumaan. Vatulassa sai sentään juomaa ja pysähdyin syömään suolakurkkuja. Vatulasta Jylliin etenemisen teema oli samaa selviytymistaistelua. Jyllistä nappasin mukaan pari tarjolla ollutta makeansuolaista geeliä. Ajelin vähän väliä putkelta suorilla ja ihme kyllä kramppailu alkoi tässä vaiheessa helpottaa. Onnistuin vähän jopa kasvattamaan vauhtia loppua kohti, mutta melkoisen vaatimatonta meno oli.

Tämä oli huonoin suoritukseni Jämillä. Ensimmäinen kolistelu (iki)vanhalla maastopyörällä vuonna 2012 tuntuu vieläkin huvittavalta. 2013 oli ehjä ajo ja 2014 oli valmistautumisen ja kisan osalta nappisuoritus. 2015 olin hyvässä kunnossa mutta tulos karahti liian kovaan alkuvauhtiin ja rengasrikkoon. Vuodesta 2016 jää ansaitusti mieleen vain heikon harjoittelun seurauksena tuskainen kokemus. Jämin hienous on siinä, ettei siellä pysty teknisillä ajotaidoilla kompensoimaan kestävyyskunnon puutteita. Tuloksen ratkaisee hapenottokyky ja vähän myös tuuri sen osalta sattuuko löytämään sopivan ajoporukan tiepätkien vuorovetoihin.

Pyörä toimi moitteettomasti, mutta edessä kulunut Thunder Burt oli hieman yllätyksellisen tuntuinen pehmeissä hiekkapaikoissa ja harjujen mutkissa. Melkoisen noloa on se, että olen nyt kahden vuoden ajan ajanut Jämillä huipputason 29″ hiilarijäykkäperällä, ja silti edelleenkin parhaan tuloksen olen ajanut perustason 10-vaihteisella 26″ täpärillä. Eli ei se 29″ jäykkäperä itsestään näissä maastoissa takaa hyvää ja vauhdikasta menoa.

Järjestelyt Jämin kisassa olivat jälleen takuuvarmaa hyvää tasoa. Huolloissa ei paljon ehdi pysähtyä, mutta juomapullon saa käteen vauhdista ja se riittää. Jos ensi vuonna pullon saisi matkaan myös Vasusta, niin se olisi hyvä parannus. Keitto oli makoisaa ja taisipa siellä olla tarjolla myös kahviakin. Lähtöjärjestelyt olivat menneet parempaan suuntaan. Miesten Elite-sarjan osalta peli on reilu, mutta naisten ja ikäsarjojen osalta tämä tapa saattaa aiheuttaa jossittelua. Ainakin naisissa ilmeisesti oli kolmannesta lähdöstä noustu hyvän peesiporukan ansiosta tuloslistalla yllättäen korkealle. Kilpailunhalu on edelleen myös ikäsarjoissa kova, joten olisi reilua, että samassa sarjassa ajavat lähtevät vain ja ainoastaan samaan aikaan. Ja tuskin tapahtuman budjetti siihen kaatuu, että ikäsarjoissakin kolme parasta palkittaisiin.

Tuloskehitys. Sopivasti kun tulkitsee, niin sijoitus on sentään vuosien varrella jatkuvasti parantunut.

  • 2016 11. (M40) Ville Kärkkäinen Jyps 3:20:29 +27:38 (Elite-kärkeen 32:56)
  • 2015 27. Ville Kärkkäinen Jyps 3:16:35 +26:18
  • 2014 30. Ville Kärkkäinen JumiKlossi 3:05:35 +19:06
  • 2013 98. Ville Kärkkäinen JumiKlossi 3:28:28 +46:52
  • 2012 119. Ville Kärkkäinen Muurame 3:54:44 +1:06:47

Kaikki tulokset. Jutun kuva Kimmo Virkki.